Tervetuloa!
Olemme Arja Pirttimaa ja Harry Söderholm ja asustamme Liedossa maaseudun rauhassa seitsemän koiramme ja neljän kissamme kanssa. Aamuisin heräämme Einari-kukon kiekumiseen, kun Einari herättelee haaremiaan.
Perheeseemme kuuluu kuusi leonberginkoiraa Bella, Luna, Diwa, Lotta ja Milana ja Bianca, sekä pikkuinen Pilvi.
Leonberginkoiriin rotuna tutustuin vuonna 2004 ja samalla menetin sydämeni tälle ihanalle rodulle.
Ensimmäinen leonberginkoira, joka kotiimme muutti oli Namupalan Bella Madonna. Bella on luonteeltaan hyvin rauhallinen ja myös hyvin tottelevainen koira.
Seuraavaksi meille saapui Khaimas´ Lightning Luna Tanskanmaalta, Luna tuli meille sijoitukseen Namupalan kennelin kautta. Luna on luonteeltaan kaikkien kaveri ja Lunan kanssa kukaan ei voi joutua riitaan. Koska sain hyviä kokemuksia sijoituspentutoiminnasta, päädyin seuraavankin leomme kohdalla sijoitukseen, ja niinpä meille muutti Yestas Diwa Yestasin kennelistä, Diwa on täynnä rakkautta omaa perhettään kohtaan. Diwa hyväksyttiin laumaamme, jonka kiistattomana johtajana minun lisäkseni toimii kaukkarimme Turri, joka on luonteeltaan hyvin avoin vaikka omaakin voimakkaan vartiovietin. Kun Diwa alkoi olla lähellä kahden vuoden ikää, iski armoton vauvakuume, ja päätin kokeilla minkälainen kokemus olisi tuoda pentu ulkomailta ja niinpä löydettyäni Saksasta Leonberger von der Seewiesen kennelistä Carlotan päätin, että hänestä tulee meidän neljäs leomme. Lotta saapui suomeen 13.11.07, Lotta on luonteeltaan hyvin nöyrä ja tottelevainen.
Ensimmäinen oma pentueeni toteutui 2008 keväällä, ja näin samalla toteutui pitkäaikainen unelmani, ensimmäiset Beluna-vauvat olivat syntyneet. Pentueen ensimmäinen pentu oli narttu ja näin oli syntynyt Belunan Kingly Milana, laumamme viides leonbergi. Milana on luonteeltaan aika vilkas jokapaikantutkija. Leonberginkoiria kasvatan hyvin pienimuotoisesti ”koti-kennelissä” ja vuoden 2009 pentueesta ei meille kotiin jäänyt yhtään pentua, sen sijaan laumaamme liittyi shetlanninpaimenkoira Bernoban Bouta Bilvi, joka on luonteeltaa leikkisä, iloinen ja sydämellinen pieni eläin.
Vuonna 2010 pieni saksattaremme Lotta sitten koki rakkauden täyttymyksen Enzo pojan kanssa ja tästä suhteesta syntyi 11 kaunista lasta, joista kotiin jäin sitten Belunan Fazer Bianca.
Koiriemme kanssa harrastamme erilaisia aktiivikursseja, olemme kokeilleet jäljestystä, sienien etsintää jne. Metsälenkit ja mustikkaretket kuten sienimatkatkin ovat koiriemme suuressa suosiossa. Pidetty yhteinen harrastuksemme on kuitenkin avustuskoirina olo ohitusongelmista kärsivien koirien kursseilla.
Kasvatustyöni tarkoituksena on kasvattaa rodunomaisia, terveitä ja hyväluonteisia leonberginkoiria, jotka tuottavat iloa perheilleen ystävinä ja harrastuskavereina olipa sitten harrastuksena näyttelyt, lenkkeilyt tai jokin muu yhteinen harrastus. Kaikkien pentujemme kodit valitaan huolella ja kasvattajan tuki on pentujen ostajien käytössä koko koiran eliniän. Kasvattajana seuraan aktiivisesti pentujemme kasvua ja kehittymistä ja haluan yhteydenpidon säilyvän koko koiran eliniän. Kaikki pentumme luovutetaan pentutestattuina ja siitä saa mukaan kirjallisen materiaalin.
Kennelnimeni Beluna muodustuu sanoista BElla, LUna ja NAtalie. Olen Suomen Leonberginkoirat Ry:n ja Suomen Kennelliiton jäsen ja kasvattajan peruskurssin suoritin 2006 helmikuussa. Kuulun myös Turun eläinsuojeluyhdistykseen.
Tervetuloa sivuillemme, toivottavasti viihdytte, vieraskirja on käytössänne. Blogistani voit lukea päivittäisiä kuulumisia, sillä meillä aina sattuu ja tapahtuu.
Aloitussivu
in English
på svenska
auf Deutsch