Diwan tarina

Kevät 2006, kyllä kevät on ihmeellistä aikaa kun taas alkoi tehdä mieli uutta jäsentä laumaamme (lue minun alkoi tehdä), yhä useammin selasin nettiä ja katselin syntynyt-ilmoituksia. Yhtään ei lohduttanut kun kuulin, että ystävättäreni Minna oli saamassa uuden leonberginpennun kesällä. Useasti kävin kurkkaamassa Yestasin kennelin sivuilla Astan kauniita pentuja kun tiesin että sieltä Minnan uusi pentu heille tulisi. Minna oli kertonut minulle, että kaikki pennut olivat varattuja. Eräänä päivänä kuitenkin rohkaisin mieleni ja päätin kysyä, josko vaikka joku olisi perunut koiranottosuunnitelmansa. Lähetin viestin Vihanto-Lehdon Sadulle asiasta. Riemullani ei ollut rajaa kun hän soitti minulle ja kertoi, että hän voisi harkita sijoittavansa yhden narttupennun meille. Nyt alkoi tämä koirankasvatuksen vaikein osio, piti taas aloittaa keskustelu mieheni kanssa tuleeko meille uusi koira vai ei, en todellakaan ymmärrä mikä on se geeni mieheni aivoissa, joka heti ensimmäiseksi sanoo EI, EI, EI ja vielä kerran EI. Käytiin läpi kaikki tosiasiat ja fiktiot ja keskusteltiin, kunnes hän vihdoin monien selitysteni jälkeen antoi periksi ja sanoi, että tämä on sitten viimeinen, yhtään enempää EI tule, 4 koiraa riittää varmasti. Juosten riensin soittamaan Sadulle, että voimme ottaa sijoituspennun meille.
Minulta on paljon kyselty eikö sijoituspennun kanssa eläminen ole vaikeaa kun kasvattaja puuttuu joka asiaan, näin ei minun kohdallani ainakaan ole, minulla on sijoituskoirat kahdelta eri kasvattajalta ja kummankin kanssa olen kokenut yhteistyön hyväksi ja olen saanut heiltä paljon tukea ja oppia monissa asioissa, mutta toki pitää tunnistaa, että asiasta on tehty sopimus ja sopimus määrittelee velvoitteita ja oikeuksia kummallekin sopimusosapuolelle.
Mutta asiaan Diwasta minun piti kertoa, Diwan syntymäkoti sijaitsi Halikossa ja meiltä oli sinne vain puolen tunnin matka, oli hienoa kun sai käydä katsomassa pentua usein ja sai seurata sen kehittymistä. Todella hienoa oli myös se, että kun kasvattaja valitsi itselleen sijoitettavaa pentua, hän kysyi myös minun mielipidettäni, ja onneksi olimme asiasta hyvin yksimielisiä, roosa-pentu.
Kauniina kesäpäivänä pikkuinen (lue 10 kg) Diwa haettiin kotiin, ja taas haisteltiin ja tutkittiin pientä palleroa ja muut leomme hyväksyivät Diwan heti.

Kaukkarimme Turri kuitenkin hieman epäröi hyväksyisikö tuon vai ei, joten päätimme suorittaa tutustumisen hitaamman kaavan mukaan ja hyvin valvotusti. Kahden viikon ajan Turri pääsääntöisesti katseli etäältä eikä päässyt ihan lähelle pentua, muuta kuin pieninä hetkinä valvotusti. Hieman olin jo huolissani miksi Diwa ei Turria miellytä, koska aikaisemmat pennut oli hyväksynyt heti. Kahden viikon kuluttua eräänä päivänä Turri ja Diwa olivat molemmat keittiössä sekä minä ja mieheni. Diwa asteli kohti Turria ja Turri nousi ja kutsui Diwaa leikkiin ja niinpä tuo pieni karvapallero kiipesi suuren uhkean kaukkarin selkään ja Turri nuoli pennun ihan märäksi, ja näin oli laumanjohtajakin hyväksynyt pienokaisen lauman jäseneksi.


Diwa kasvoi ja oli muihin leoihini verrattuna todella vilkas pentu ja Diwan pienet hampaat saivat tuntea Bella ja Luna sekä myös minäkin. Diwa oli kuin ikiliikkuja ja aina nälkäinen. Ruokinnassa saikin sitten olla tosi tarkkana, että pennunkehitys menisi oikeaan suuntaan, onneksi kasvattaja toi oman kokemuksena avuksemme.
Diwa osallistui 12 viikkoisena ensimmäiselle pentukurssilleen ja oli siinä ihmettelyä kun kaikki muut pennut sattuivat olemaan lähes hiiren kokoisia ja meidän Diwa kuin karhunpentu niiden joukossa nuorimmaisena, mutta hauskaa oli, ja alkeita opeteltiin.
Diwa on kova uimaan ja onneksi pihapiirissämme on pieni lampi, jossa ensimmäiset uimaretket tehtiin kuumia kesäpäiviä viilentämään. Diwan kanssa olemme käyneet useissa pentunäyttelyissä, hieman Diwa alkaa pitkästyä kun kestää niin kauan ja pitää olla hihnassa, mutta onneksi Emma-sisko löytyy kilpakumppaneiden joukosta ja siitä alkaa painiottelu Diwa vastaan Emma ja tasapeliin se päättyy. Diwa ja Emma ovat säilyttäneet siteen toisiinsa ja riemulla ei ole rajoja kun he pääsevät yhdessä leikkimään.
Diwa vierailee myös säännöllisesti Halikossa ja viihtyy syntymäkotinsa pihapiirissä loistavasti ja tykkää käydä lenkillä muiden Sadun koirien kanssa. Diwa on nyt 7 kuukautta ja päiviemme ilopilleri ja ikiliikkuja.
Diwan elämä on ollut tapahtumarikasta, sillä Diwa on hyvin aktiivinen leonberginkoira, Diwan kanssa ollaan harrastettu monen moista, mm. jäljestystä, etsintää ja mikään ei voi estää Diwaa uimasta jos vain sellainen tilaisuus tarjoutuu. Diwa on todellinen harrastusleo.
Diwa lonkkakuvattiin ja kyynärkuvattiin kun se aika koitti ja sieltä saimme iloisia uutisia A/A ja 0/0, mikä erityisesti miellytti Diwan kasvattajaa, jolla oli jo pentusuunnitelmia Diwan varalle. Diwa astutettiin ja sitten syntyivät suloiset pallerot, Diwa oli hyvä äiti ja hoiti huolella pentujaan. Minulle se aika oli raskasta varsinkin se kun en voinut mennä Diwaa ja vauvoja kasvattajan luokse katsomaan. Kasvattajasta oli parempi että en jatkuvasti käynyt Diwaa katsomassa, jotta Diwa keskittyisi pentujen hoitoon, eikä ikävöisi kotiin.

Hyvin Diwa Halikossa viihtyi ja pennut kasvoivat. Kun pennut täyttivät viisi viikkoa, alkoivat ne tulla toimeen kiinteällä ruualla ja Diwan oli aika palata kotiin. Koko laumamme iloitsi kun Diwa palasi kotiin ja sitten vihdoin koitti se päivä, että kaikki virallisetkin paperit kertoivat, että Diwasta on tullut meidän oma koiramme. Vauvat veivät Diwan turkin mennessään ja nyt kasvatellaan turkkia ja mietitään mitähän jatkossa mahtaa tapahtua.