Biancan tarina


Bianca syntyi pakkasten paukkuessa 4.2.2010, tosin pentuhuoneessa oli ihanan lämmintä ja Biancaa vastaanottamassa oli itseni lisäksi Lotta äiti. Bianca syntyi 10 muun sisaruksensa kanssa ja kaikki sujui hienosti.

Ainoana ongelmana minulla oli miten saisin Biancan liitetyksi laumaamme, kun tuo KePoni oli sitä mieltä, että meillä on koiria riittävästi. Aloin jo olla todella huolestunut kun aika vain kului ja mitään pelastusta ei näyttänyt asialle olevan. Kunnes eräänä yönä minä sen keksin, Harryllä on huomenna syntymäpäivät ja minä annankin tänä vuonna hänelle lahjaksi koiran pennun. Aamu koitti ja laitoin punaisen rusetin pennun kaulaan ja vein sen Harryn syliin ja kerroin, että minulla ei koskaan aikaisemmin ole ollut mahdollisuutta antaa sinulle yhtä upeaa lahjaa mitä minä olen sinulta saanut joten ole hyvä tässä sinulle ikioma pentu. Hetken jännitystä ja pelkoa otetaanko yllätyslahjani vastaan ja jipii lahja hyväksyttiin ja niinpä meille saatiin laumaan uusi jäsen nimeltään Belunan Fazer Bianca ”BB”, Bianca kantaa Fazer nimeä kuten muutkin pentueenjäsenet kunnianosoituksena isoisälleen, joka oli upea ruotsalainen uros mihin sain aikoinaan tutustua.

BB on ollut todella helppo pentu, mitään kujeita ei juuri ole tehty vaan BB on purkanut energiansa leikkimällä Pilven ja Löpön kanssa, BB kasvoi kauniisti ja pääsi 5 kk täytettyään ensimmäiseen pentunäyttelyyn Helsinkiin yhdessä veljensä Banjon kanssa. Ensimmäisessä näyttelyssä heti onnisti ja Bianca oli ROP pentu ja veljensä VSP. BB:n tarinaa seuraamme sitä mukaa kun pikkuinen kasvaa.