Bellan tarina

Olimme päättäneet kasvattaa perhettämme uudella koiralla ja ryhdyimme mieheni kanssa miettimään koirarotua, joka parhaiten vastaisi meidän molempien toiveita, kumpikin halusimme, että koira on iso ja näyttävä, hyväluonteinen ja suhteellisen terve rotu.
Halusimme, että koira viihtyy ulkona talvellakin, koska asumme loistavien ulkoilumaastojen läheisyydessä ja iso on piha talomme ympärillä temmeltää. Halusimme kaveria metsälenkeille ja kaveria jonka kanssa voi harrastaa, mutta ei ole koko ajan pakko. Halusimme myös koiran, joka tulisi toimeen toisten eläinten kanssa, lapsia unohtamatta. Esiselvitystyön jälkeen päätimme mennä katsomaan elävää aikuista leonberginkoiraa, jotta tietäisimme haluammeko todella leon itsellemme. Oli hienoa keskustella henkilön kanssa, jolla oli monta vuotta yheistä elämää leojen kanssa, tämä antoi varmutta päätöksellemme, että meille hankitaan oma leo.
Ensimmäinen leoni oli Bella, joka saapui meille suloisena karvapallerona. Kävimme katsomassa pentuja Namupalan Kennelissä ja olimme mieheni kanssa ihastunet vihreään neitoon, mutta kasvattaja Satu Korkeakallio piti meitä jännityksessä viimeiseen asti ennen kuin saimme varmuuden, että Bellasta tulee meidän koiramme. Arvostan kovasti kasvattajan toimintaa, että hän halusi hieman selvitellä olemmeko sellaisia ihmisiä joiden luona pennulla olisi hyvä koti.
Meillä oli aina lapsuudessani ollut koiria kotona, mutta näyttelytoimintaan emme olleet koskaan tutustuneet. Satu innosti minua mukaan näyttelyihin ja niinpä uskaltauduin sinne minäkin. Satu esitti Bellan ensimmäisen kerran ja opetti kuinka koiraa pitää esittää, tätä olimme harjoitelleet myös pentutapaamisessa. Avautuipa aivan uusi maailma eteemme, ja se kaikki tunnelma mikä näyttelyissä on aistittavissa. Ketään emme tunteneet Satua lukuun ottamatta, mutta niin vain alkoi veri vetää yhä uusiin ja uusiin näyttelyihin. Ja voi sitä ilonpäivää kun ensimmäisen kerran saimme sen vaaleanpunaisen nauhan. Minusta tuntuu, että sellaista tunnekuohua ei ole aiheuttanut edes ensimmäisen sertin saaminen, minkä tuo pieni muovinauha sai aikaan. Näyttelyissä oli hienoa tavata Bellan sisaruksia ja seurata heidän edistymistään ja vaihtaa kokemuksia. Bellan sisaruksista veli Hugo tuli meille hyvin tutuksi ja samalla saimme itsellemme hyvät ystävät Minnan ja Jannen.

Bellan pentuaika ei ollut ihan helppo, Bella oli vilkas pentu ja niinpä eräänä päivänä Bella nousi korotettua istutuspenkin reunaa vasten ja siitä irtosi kivenlohkare, joka putosi Bellan tassun päälle. Ei muuta kuin eläinlääkärille, koska Bella ei suostunut astumaan jalalla lainkaan. Eläinlääkäri totesi, että kaksi varvasta on murtunut ja edessä on leikkausoperaatio. Varpaat leikattiin ja vilkas pentu sairaslomalle. Tötterö päähän ja vain hihnassa pissalle. Alkoi 6 viikon tuskien taival, ensin piti mieheni kaikki vapaansa ja sitten pidin minä ja viimein koitti päivä, että tötterö voitiin heittää nurkkaan ja jalka oli iskussa. Jalka parani hyvin josta kiitos kuuluu leikanneelle eläinlääkärille.
Jännittävä hetki oli myös, kun mentiin lonkkakuvauksiin: tuleeko A vai B, ja kun tulokset selvisivät oli se ilon hetki koko perheelle, kun meillä oli tervelonkkainen koira.
Bella kasvoi ja varttui nuoreksi leonbergineidoksi, jolla oli samoja ongelmia kuin muillakin neidoilla näyttää lihavalta ja nyt vielä lihavammalta, ei muuta kuin laihduttamaan, onneksi finnejä ei ollut kuonon päässä.
Toisena koirana perheessämme eleli Kaukasianpaimenkoira Turri, ja eräänä perjantai-iltana Bella päätti yrittää varastaa Turrin kupista ruokaa, yhteenottohan siitä seurasi ja lopputulos Bellalta pala pois korvasta ja minä, mieheni ja eteisen seinät yltä päältä veressä. Pyyheliina koiran päähän ja eläinlääkärille, joka oli jo tullut tutuksi paikaksi meille. Lääkäri totesi, että korva pitää ommella ja niinpä pääsimme avustajiksi ja olo oli kuin Elämäni eläimet - nauhoitustilaisuudessa. Yllätys yllätys tötterö taas päähän ja niin täytyi taas miettiä hoitosuunnitelmaa, onneksi anoppini tuli avuksi ja niinpä pakkasin joka aamu päivähoitorepun ja koiran mukaan ja Bella matkusti päivähoitoon ja minä töihin, Bella selkeästi nautti järjestelyistä, koska olisi tervehtymisensäkin jälkeen halunnut jatkaa päivähoidossa.

Elämä jatkui ja käytiin tottelevaisuutta opettelemassa, kokeiltiin verijälkeä ja vesipelastusta ja oltiin mukana ohituskursseilla. Mutta taas oli kohtalolla varattuna Bellalle yllätys, olimme lähdössä Lohjan näyttelyyn tänä keväänä 2006, ja kun pääsimme perille, niin koiran kanssa touhutessani sanoin miehelleni, ”Bella ontuu”. Kinasimme asiasta ja päädyimme, ettei kuitenkaan ja niin menimme kehään, Bellan parhaita päiviä: saimme toisen sertimme, mutta kun tulimme kotiin jalka oli turvonnut ja ei muuta kuin eläinlääkärille, jossa todettiin, että Bellaa oli pistänyt käärme. Sairaslomalle ja soitto anopille päivähoitolapsesta.
Käärmeenpuremakin parani ja elo jatkui. Neito alkoi olla kypsässä iässä sulhon etsimistä varten ja nyt se olikin vaikea tehtävä edessä mistä uros meidän Bellalle. Onneksi kasvattaja Satu ei ollut meitä unohtanut missään vaiheessa vaan tuli taaskin tueksi ja avuksi ja neuvomaan miten toimitaan. Sulhasehdokas on valittu ja nyt odotellaan kevättä ja juoksun alkamista.
Vihdoin kevään jo ollessa toukokuun lopulla alkoi se kauan odotettu juoksu. Käytiin ottamassa proge-testi ja siitä sitten alkoivat tapahtumat rullata nopeasti eteenpäin. Tiistaina 5.6 noustiin laivaan ja matkustettiin komeasti Ruotsiin, Bellasta oli aivan ihanaa matkustaa laivalla kun sai paljon huomiota ja uusia ystäviä. Aamulla oltiin Värtan-satamassa, josta suunnistettiin kohti Tystbergaa, jossa sulhaspoika jo malttamattomana odotteli. Hieman epäiltiin rakastuuko Bella ruotsalaispoikaan, mutta ei huolen häivääkään, se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Pari kunniakierrosta pihan ympäri ja kauniiden sireenipensaiden varjossa Bellan pennut toivottavasti saivat alkunsa. Ruotsin maaseutu oli kaunista, ja käytimme aikamme tutustuaksemme nähtävyyksiin, sillä täytyyhän meidän jotain osata kertoa pennuille heidän isänsä kotimaasta. Seuraavana päivänä käytiin jättämässä hellät jäähyväiset Fazerille ja sitten takaisin Suomeen. Fazerin emäntä kirjoitti, että kolme päivää Fazeri etsi Bellaa ja haki, missä morsmaikku mahtaa luurata. Toivottavasti voimme ultran jälkeen lähettää Fazerille iloisia pentu-uutisia.

Eivät jatkuneet Bellan kuulumiset odotetulla tavalla. Pieniä leovauvoja ei kuulunutkaan. Bella oli kyllä tullut kantavaksi Fazeri-pojan toimesta, mutta jostain syystä pennut imeytyivät pois ja mitään vauvoja ei tullutkaan. Pettymyksemme oli niin suuri kun niin älyttömän kovasti pieniä haukkuja odotettiin. Mutta ei auta muuta kuin alkaa miettimään uusia kuvioita ja odottamaan seuraavaa juoksua. Toki Bella antoi meille ilon aihetta valioitumalla ja saamalla SMV arvon, mikä oli hienoa asia sekin. Eihän se Bellan arvoa rakkaana lemmikkinämme ja laumamme jäsenenä vähännä vaikka ei Bella koskaan saisi pentuja, mutta ei vielä ole kirvestä kaivoon viskattu. Tässä kuitenkin tajuaa sen, että yhtään juoksua ei kannata jättää käyttämättä, sillä lyhyt on se aika kun narttu on siinä iässä missä niitä pentuja kannattaa teettää. Bellan tarina jatkuu ensi keväänä, katsotaan josko silloin olisi jotain iloista kerrottavaa.

Vuosi 2007 päättyi jännittävissä tunnelmissa, kaiken aikaan odotettiin koska Bellan juoksu alkaa ja alkoihan se sitten viimein ja niinpä lähdettiin tuulessa ja tuiskussa tapaamaan Resso-sulhasta tuonne Kotkan suuntaan. Resso oli komea nuori uros tuolta Saksanmaalta Suomeen muuttanut. Liekö ollut rakkautta ensisilmäyksellä, mutta kemiat tuntuivat sopivan yhteen ja siinä vesisateessa ja tuiskussa ja kylmyydessä, saivat Bellan ja Resson rakkauden hedelmät alkunsa. Kevään ollessa alullaan 19.3.08 syntyivät pienokaiset pentuhuoneen pentukehässä, mikä olikin pienokaisia jo vuoden verran odotellut. Ensimmäinen leo-pentumme pieni tyttö näki päivänvalon klo 8.35 ja painoi 720 g, koko vuorokausi vauvoja syntyi tasaseen tahtiin ja lopputulos oli 6 kaunista prinssiä ja kolme ihastuttavaa prinsessaa, unelmamme omasta pentueesta oli toteutunut.

Bella hoivasi lapsiaan, joilla oli lähes aina nälkä. Hieman Bella kärsi suolisto-ongelmista, mutta lyhyellä lääkekuurilla asia saatiin hoidettua kuntoon. Bella oli aivan oudon näköinen kun sai omat mittansa takaisin ja uhkeasta nartusta oli jäljellä vain puolet.

Pikku-leot aiheuttivat pienen yllätyksen sillä odotuksissa oli monta pientä narttua ja kuinkas kävikään tuli monta pientä urosta, mutta kaikki pikkuiset olivat varattuja heti synnyttyään ja omat perheet aloittivat kiivaan odotuksen, koska saisivat tulla katsomaan omia pienokaisiaan ja tutustumaan heihin. Unelmiemme täyttymys on pikkuinen Milana, joka jää kotiimme ja liittyy omaan laumaamme, ensimmäisenä omana kasvattinamme.